Tanssijamme Marjan kirjoitus: Energiaa elämään tanssista!

Tanssijamme Marjan kirjoitus: Energiaa elämään tanssista!

Moikka!
Olen 30-vuotias (ainakin mieleltäni nuori) nainen Sastamalasta ja tanssin tällä hetkellä Tampereella Tanssistudio Moven Prime Ladies -kilparyhmässä, jota Räisäsen Sanni luotsaa. Perheeseeni kuuluu joustavan ja ihanan aviomiehen lisäksi 2 alakouluikäistä tyttöä sekä päiväkoti-ikäinen poika. Työskentelen parinsadan hengen yrityksessä henkilöstöpäällikkönä. Sekä oma että puolisoni työ sisältää paljon matkustamista ja välillä työpäivät venähtävät pitkiksi. Siitä huolimatta meillä harrastellaan aika paljon. Lapsemme harrastavat viikoittain taitoluistelua, balettia, tankotanssia, laulamista ja sirkustelua. Itse käyn Prime Ladien lisäksi jazz- ja balettitunneilla ja vaihtelevasti käsilläseisonta-, jooga-, tanko- ja akrobatiatunneilla. Yhtälö ei ehkä ole kaikkein helpoin mahdollinen ja arjessa mennään tarkasti suunnitellulla minuuttiaikataululla päivittäin. Puolison kanssa heitellään yläfemmoja aina silloin tällöin käytävällä ohimennen nähdessämme. :D Siinä missä meidän vanhempien rahkeet eivät enää riitä, tulevat tiiviinä osana arkeamme olevat isovanhemmat  auttamaan kuskauksien, lastenhoidon sekä muiden käytännön asioiden kanssa. Olemme tästä erittäin kiitollisia. Jos jostain saa virtaa tämän hullunmyllyn pyörittämiseen, on se läheisten lisäksi liikunta ja etenkin tanssiminen.


Jazztanssin aloitin vasta yläasteella, mutta laji vei mennessään välittömästi. Kehitystä tapahtui nopeasti, koska motivaatio oli korkealla ja nautin tanssimisesta todella paljon. Lukiossa tein lisätienestiä opettamalla show- ja jazztanssia ala- ja yläasteikäisille viikoittain. Tanssiminen kuitenkin loppui kuin seinään kun aloin odottamaan esikoistani 18-vuotiaana. Tätä edelsi keskenmeno, jonka ajattelin silloin johtuneen liian kovasta treenaamisesta ja siksi lopetin kaiken liikunnan raskauden ajaksi. Taukoa tanssista kertyi lopulta tahattomasti melkein 9 vuotta mm. opiskeluiden, töiden, lisääntymisen ja remontointien takia. 


Syksyllä 2015 koliikkihuurujen jälkimainingeissa päätin herätellä vanhaa ja rakasta harrastusta ja aloitin jazztunnit paikallisessa tanssikoulussa aikuisten ryhmässä. Suuntasin ensimmäisille tanssitunneille vielä imettäessäni ja muistan edelleen kauhunsekaisen ilmeen tuoreen tanssikaverini naamalla, kun teimme diagonaalista grand jeteitä. Maitoa täynnä oleva rintani syöksyi raketin lailla ulos liian avonaisen toppini miehustasta. Tulipahan tehtyä mieleenpainuva ensivaikutelma itsestäni koko ryhmälle ja samalla hetkellä päätin panostaa jatkossa kunnon urheiluvaatteisiin. :D


Käytyäni muutaman kerran tunnilla, en voinut käsittää miksi olin pitänyt niin pitkän tauon tanssimisesta. Sitä kuinka hyvää se tekee sekä kropalle että mielelle, ei voi ymmärtää ennen kuin sen on itse kokenut. Tanssiessa unohtaa helposti (ja välillä pakostikin) aivan kaiken muun; keskittyy vain musiikkiin, liikkeisiin, uusiin koordinaatiota vaativiin sarjoihin ja siihen, että saa kädet ja jalat ja lopun kropan tottelemaan aivoista lähteviä käskyjä. Ai että sitä fiilistä, kun viimein kaikki loksahtaa paikalleen ja oppii uuden liikkeen, hypyn tai piruettisarjan. Hyvä musiikki tunkeutuu luihin ja ytimiin saakka ja saa kehon liikkumaan melkein kuin itsestään. Oli mieliala tai vireystaso mitä hyvänsä ennen treenejä, tunnin jälkeen treenivaatteet hiestä märkinä endorfiinien moukaroidessa kehoa on sellainen fiilis, että tästähän lähdetään seuraavaksi valloittamaan koko maailma. Myös kaikki mahdolliset negatiiviset ajatukset ja aggressiot ovat tiessään.


Prime Ladies aloitti toimintansa syksyllä 2017, jolloin sastamalalainen minua vain hieman vanhempi ystäväni lähti ryhmään mukaan ensimmäisten joukossa. Meillä oli syksyn aikana puhetta useampaan kertaa ryhmästä ja juuri kun olin luullut olevani jo tarpeeksi vanha ihan mihin tahansa, oli tähän ryhmään ikärajana harmittavasti 31 vuotta. Tammikuussa samainen ystäväni kertoi ilouutisia, että ryhmässä oli kuulemma juuri aloittanut toinenkin tänä vuonna 30 vuotta täyttävä ”alaikäinen”, joten ehkä minullakin olisi sittenkin mahiksia päästä mukaan nyt jo! Jännitin koekertaa valtavasti, koska todella halusin päästä ryhmään mukaan ja minua pelotti, että taitoni eivät riittäisi. Huoleni oli onneksi turha ja vastassa oli joukko aivan mahtavia naisia, puhumattakaan meidän ihanasta vetäjästä Sannista. Sain luvan tulla seuraavallakin viikolla treeneihin ja siellähän sitä sitten ollaan tunnollisesti siitä lähtien käyty. Lopettamaan minua ei kyllä ihan hevillä saa. Nautin treeneistämme tosi paljon, meillä on ihanan lämmin ja kannustava ilmapiiri ryhmässä ja nauru raikaa salissa joka kerralla. Sanni taitaa toisinaan olla hieman purjeissa meidän kanssa, kun jutut lähtevät lentämään ja tuolloin hän joutuu ojentamaan meitä kuin pahaisia teinejä takaisin hommiin. :D (Anteeksi Sanni!) On ilo tanssia tässä ryhmässä ja nämä treenit ovat ehdottomasti yksi viikon kohokohdista! 


Ja jotta elämä ei ehtisi käymään liian tylsäksi, päätin ottaa tälle syksylle vielä vähän enemmän haastetta ja lähdin aikuisryhmien lisäksi nöyryyttämään itseäni 15-vuotiaiden keskitaso/edistyneet-tason ryhmään. Voin kertoa, että olen joutunut karvaasti toteamaan, että 15- ja 30-vuotias keho ovat vähän eri asia. :D Korjaan sitä puuttuvaa notkeutta ja taitoa sitten rautaisella itsetunnolla ja elämänkokemuksella. ;) Siitä huolimatta nautin näistäkin tunneista kovasti, vaikkakin uskomattoman taitavat nuoret katselevat myötätuntoisesti, kun selkäkipuinen täti-raukka yrittää pysyä heidän perässään. Oma osaamattomuuteni saa kuitenkin sisun nousemaan huippulukemiin ja yrittämään entistä enemmän. Kerta toisensa jälkeen saa yllättyä positiivisesti, kun yhtäkkiä huomaa onnistuvansa aiemmin mahdottomalta tuntuneessa liikkeessä tai sarjassa. Tanssi onneksi on sellainen laji, että sitä voi harrastaa kuka tahansa ikään katsomatta ja aina on kehittymisen varaa, ikinä ei ole valmis. 


Tanssiharrastukseen ja etenkin kilparyhmässä tanssimiseen liittyy olennaisena osana myös esiintyminen välillä isoillekin yleisöille. Muistan, kuinka ensimmäisten kertojen aikana näytöspäivänä oksentelin aamusta lähtien kauhuissani ja meinasin pyörtyä ennen lavalle menoa jännittäessäni esiintymistilannetta. Mietin monasti, miksi ihmeessä aikuinen ihminen laittaa itsensä näin epämukaviin tilanteisiin vapaaehtoisesti. Esityksen jälkeen sitä tajusi selviytyneensä hengissä, ylittäneensä itsensä ja voittaneensa jännityksensä. Se on upea fiilis! Kerta toisensa jälkeen jännittäminen väheni ja nykyään nautin terveen esiintymisjännityksen tuomasta adrenaliiniryöpystä, joka saa lataamaan parhaan suorituksen lavalle. Lavalla pitää vain antaa mennä ja adrenaliinin avustamana riisua itsensä paljaaksi (vain henkisesti mielellään) ja heittäytyä koreografian tarinan vietäväksi ja antaa itsestään vähän vielä enemmän kuin normaalisti uskaltaisi. Tanssiharrastuksen myötä olen saanut paljon varmuutta myös muihin esiintymistilanteisiin.
Lopputulemana voin todeta, että tanssi on ehdottomasti yksi tärkeimmistä asioista perheen ja ystävien lisäksi elämässäni. Siitä saa aivan valtavasti voimaa ja energiaa. Suosittelen lämpimästi, lähde säkin ihmeessä tanssitunneille! <3 Jos tuntuu siltä, että arki ei anna periksi sitoutua viikoittaiseen ryhmään, Movella on ihan mahtavia irtotunteja, joissa voi käydä aina silloin kun itselle sopii ja niissä pääsee myös kokeilemaan eri lajeja ja selvittämään mikä olisi itselle se kaikkein mieluisin. Tanssi on paljon muutakin kuin liikuntaa, jolla pitää itsensä kunnossa; minulle yksi elämän tukipilareista ja samalla mitä parhainta mielialalääkettä.

- Marja


Kommentit

Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentin.